Minulla on ollut useita mentoreita ja urheiluvalmentajia elämäni aikana ja pidän erityistä Hintsan valmennusmallista. Jounilla on erittäin positiivinen asenne ja se tekee 1-1 valmennuksesta erittäin hauskaa. Hyvin usein valmennussessioiden jälkeen huomasin hymyileväni. Jouni auttoi minua paljon ja yhdessä kartoitimme suurimmiksi kehityskohteiksi fyysisen aktiivisuuden ja ravitsemuksen, joihin teimme muutaman hyvin yksinkertaisen ja helposti toteutettavan muutoksen.
Kävimme läpi myös elämän muut osa-alueet ja vaikka olen pohtinut ja määrittänyt minulle merkitykselliset asiat aiemminkin, Jouni auttoi minua tuntemaan itseni entistä paremmin. Hänen inspiroimana aloitin myös painonnostonharjoittelun ja tämän myötä tunnen olevani paljon urheilullisempi ja yleisesti suorituskykyisempi kuin ennen valmennusta. Luen itse todella paljon ja huomasin, että vaikka Jounilla on laaja tieto- ja kokemuspohja hyvinvoinnista, liikkumisesta ja valmentamisesta, hän ei rajoita itseään näihin aihealueisiin vaan lukee ja tutkii kaikkia elämän osa-alueita.
Jounin valmennus on ollut parasta valmennusta jota olen saanut ja voin suositella häntä kenelle tahansa, joka haluaa tehdä positiivisia muutoksia elämäänsä.
- Jaakko -