Miksi?
Kirjoitan sen usein lopulliseen muotoon torstai-iltana ja en muista milloin viimeksi minulla olisi ollut niin huono olo kuin viime torstaina.
Hiukan suoremmin sanottuna niin paska olo, että minulla oli kyyneleet silmissä. Ei ollut oikein kirjoitusfiilistä.
Ja kuitenkin, tässä sitä istutaan lauantaina vähän yli kymmenen illalla läppärin ääressä.
Miksi?
Koska lause, joka minulta torstaina kysyttiin useamman kerran ja joka osaltaan sai minulle tuon huonon olon, on myös sellainen lause, josta kannattaa kirjoittaa.
"Enhän elänyt turhaa elämää.."
Olin järjestämässä hyvinvointimessuja senioreille ja yhtenä päivänä sinne osallistui 91-vuotias rouvashenkilö. Hän oli erittäin iloinen ja energinen ikäisekseen, mutta silti minulle tultiin ilmoittamaan lähellä päivän loppua, että rouvan jaksaminen alkoi loppua.
Kuitenkin hän oli sopinut avustajansa kanssa, että hän lähtee messuilta kohti kotia yksin. Ja vielä rollaattorin kanssa.
Meidän terveydenhoidon ammattilaiset päättivät, ettei häntä saa missään nimessä päästää yksin liikenteeseen, mutta koska mitään pahaa ei ollut vielä sattunut ja rouva ei itse tiedostanut omien voimavarojen ehtymistä, emme saaneet mitään tahoa viemään häntä kotiin.
Lopulta päädyimme siihen, että minä ja työkaverini viemme rouvan kotiin autolla.
Tällä matkalla rouva kertoi hiukan pitkästä elämästään, perheestään ja lisäksi monta kertaa kysyi minulta juttujen välissä hauraalla äänellä:
"Enhän elänyt turhaa elämää.."
Saavuimme rouvan omakotitalolle, jossa hän asui täysin yksin huolimatta siitä, että terveys oli heikko ja muitakin iän mukana tuomia haasteita oli runsaasti.
"Tuleekos teille rouva joku käymään pääsiäisenä?"
"Ei tule"
"Kuinkas monta kertaa teillä käy viikossa joku katsomassa teitä?"
"Kerran viikossa muutaman tunnin erään järjestön vapaaehtoinen"
"Eikö teillä muita käy?"
"Ei käy"
"Onkos teillä perhettä?"
"On, mutta he ovat maailmalla, tuossa kaikkien heidän kuvat ovat seinällä. Enhän siis elänyt turhaa elämää.."
Pala palalta minun sydän murtui.
Tämän teräsrouvan kaltaisen ihmisen ei kuuluisi huolehtia enää itsestään, koska ei hän siihen kunnolla edes pystynytkään.
Yhteiskunnan pitäisi.
Hänen ei pitäisi joutua olemaan täysin yksin.
Hänellä pitäisi olla vieressä joku, joka huolehtisi hänestä ja kertoisi, että hänen elämänsä on edelleen merkityksellinen.
Oli totaalisen raastavaa jättää rouva yksin keskelle yksinäisyyttä.
Kun tulin takaisin töihin, työkaverit kysyivät, että miten meni.
"Enhän elänyt turhaa elämää.."
En juurikaan pystynyt puhumaan, koska kyynelteen pidätteleminen vei suurimman osan keskitymiskyvystäni.
Menin kotiin ja annoin kyynelten tulla.
Kuinka monta tällaista henkilöä Suomessa on?
Liikaa.
Mitä tällä hetkellä yhteiskunta tekee heidän eteensä?
Liian vähän.
Mitä minä sille voin?
Ensinnäkin sen, että huomioin omia läheisiäni. Muistaisin halata heitä aina kun mahdollista ja kertoa, kuinka tärkeitä he ovat minulle. Soittaa heille, jotka eivät ole jatkuvasti arjessa mukana. Viettää aikaa heidän kanssaan, kun sitä vielä on.
Toisekseen, voin kirjoittaa tämän viestin. Ja tässä viestissä voin pyytää sinua, että soittaisitko jollekkin sellaiselle läheisellesi, johon et ole pitkään aikaan ollut yhteydessä. Ja vaikka et hänelle kertoisikaan suoraan kuinka tärkeä hän on sinulle, osoitat sen tuon soiton kautta. Muistelemalla merkityksellisiä ja iloisia asioita. Huomioimalla hänet tärkeänä ihmisenä.
Nimittäin jos saamme yhdessä yhdenkin henkilön lopettamaan tuon minulle hauraalla äänellä lausutun lauseen pohtimisen, olemme tehneet tästä maailmasta hiukan valoisamman paikan.
"Enhän elänyt turhaa elämää.."
Et..et elänyt.
Ps. Kun olet valmis pysyvään muutokseen, voin auttaa sinua:
Kaipaatko spesifejä näkökulmia sekö tukea toimintaasi? Katso Lokikirja-jäsenyys
Kun olet valmis ottamaan talouden, arjen sekä koko elämäsi haltuun, voit kokeilla valmennustani ensimmäiset 30 päivää 10 eurolla!
